Helmikuu paljastaa työpäivän todellisen kuorman

Helmikuu on työelämässä hiljaisen rehellinen.
Juhlapyhät ovat takana, kevät ei vielä henkäile, ja arki on asettunut uomiinsa. Työ ei välttämättä ole lisääntynyt, mutta monen olo on raskaampi kuin kalenteri antaisi olettaa.

Usein helmikuussa huomaa ajattelevansa, että nyt pitäisi jo jaksaa paremmin. Vuosi on käynnissä, suunta on selvä ja tehtävät tuttuja. Silti keskittyminen vaatii enemmän, palautuminen viivästyy ja työpäivän jälkeen mieli jatkaa kierroksilla. Tämä ei ole poikkeus, vaan hyvin tavallinen kokemus tässä vaiheessa vuotta.

Kyse ei useinkaan ole työmäärästä.
Kyse on työn rytmistä.

Monessa asiantuntija- ja esihenkilötyössä kuormitus rakentuu päivän sisällä pienistä, mutta toistuvista vaatimuksista. Ajattelua vaativa työ pilkkoutuu, huomio siirtyy tehtävästä toiseen ja päätöksiä tehdään tauotta. Kalenteri voi näyttää kohtuulliselta, vaikka todellinen kuormitus syntyy työn näkymättömissä kerroksissa.

Kun työpäivä etenee ilman luonnollisia palautumisen hetkiä, kuormitus siirtyy huomaamatta eteenpäin. Se kulkee mukana iltaan ja usein myös viikonloppuun. Vähitellen palautuminen jää liian ohueksi suhteessa siihen, mitä työ arjessa vaatii.

Helmikuu tuo tämän esiin selkeämmin kuin moni muu kuukausi.
Se ei ole kiireinen, mutta se on vaativa.

Työpäivän aikana vireystila pysyy pitkään koholla. Hermosto ei saa selkeää viestiä siitä, milloin voi hellittää. Ilman pieniä pysähdyksiä keho ja mieli jatkavat toimintaa samalla kierrosluvulla, vaikka työn laatu edellyttäisi vaihtelua, välillä tarkkaa ajattelua, välillä rauhallisempaa käsittelyä.

Tässä kohtaa mikrotaukojen merkitys tulee näkyväksi.
Mikrotauko ei ole erillinen hetki työn ulkopuolella, vaan osa työpäivän rakennetta. Lyhyt pysähtyminen auttaa palauttamaan tarkkaavuutta, selkeyttämään ajattelua ja tasaamaan kuormitusta jo päivän aikana. Kyse on työn rytmittämisestä ihmisen toimintakykyä tukevalla tavalla.

Kun työpäivässä on tilaa pienille hengähdyksille, tekeminen alkaa keventyä. Kuormitus tasaantuu päivän aikana, ajattelu syvenee ja keskeytykset vievät vähemmän energiaa. Illalle jää enemmän tilaa irrottautua työstä, eikä päivä jatku mielessä yhtä pitkään.

Helmikuu muistuttaa siitä, että työhyvinvointi ei synny yksittäisistä ratkaisuista tai vuodenvaihteen lupauksista. Se rakentuu arjen rytmistä, tavasta, jolla työ etenee päivästä toiseen ja millaisia siirtymiä työpäivän sisään mahtuu.

Kun rytmi tukee ihmisen tapaa toimia ja ajatella, työ voi kulkea kevyemmin myös vuoden vaativimmissa vaiheissa.
Silloinkin, kun helmikuu on vielä kesken.